Häiden valokuvaus, kuvaustyylini ja tapani toimia

Dokumentaarinen hääkuvaus ja kuvaustyylini

Kuvaustyylini on dokumentaarinen. Se tarkoittaa sitä, että pyrin ikuistamaan hääpäivän tapahtumat sellaisina kuin ne tapahtuvat. Aitoja tunteita ja tilanteita. Kuvaan usein siten, etteivät kuvattavat edes huomaa tulleensa kuvatuiksi. Sijoitun usein hieman sivummalle kuvattavasta tilanteesta jolloin pääsen myös käyttämään syvyysvaikutelmia tehokkaasti hyväksi. Toisaalta tilanteen sitä vaatiessa syöksyn aivan tapahtumien viereen ja kuvaan tapahtuman ytimessä.

Hääpalaveri

Kaikki alkaa hyvästä suunnittelusta. Valokuvaamiseen liittyviä asioita käydään ensivaiheessa läpi sähköpostitse tai puhelimitse ja yleensä muutamaa viikkoa ennen hääpäivää pidetään hääpalaveri jossa käydään koko päivän kulku läpi kuvaamisen kannalta. Hääpalaverin yhteydessä tutustutaan yhdessä myös siihen miljööseen jossa hääpotretit on tarkoitus ottaa. Hääpotrettien etukäteissuunnittelu nopeuttaa hääpäivänä toimimista oleellisesti ja vähentää hääpotrettien ottamiselle varattavan ajan tarvetta.

Mikäli häitä vietetään kaukana pääkaupunkiseudulta, sovitaan hääpalaverin pitopaikasta tapauskohtaisesti.

Hääpotretit

Hääpotrettien ottamiseen olisi hyvä varata aikaa noin 45min. Mikäli tavoiteltavat kuvat ovat haastavampia tai hitaampia ottaa, joudutaan kuvaamiseen tapauskohtaisesti varaamaan aikaa enemmänkin. Toisaalta jos yksi peruskuva riittää, selvitään kuvaamisesta varmasti puolessakin tunnissa - kunhan valmisteleva suunnittelu on tehty huolella.

Kuvien jälkikäsittelytyöt ja valmiiden kuvien toimitus

Viimeistelen jokaisen asiakkaalle toimitettavan kuvan jälkikäsittelyssä. Tarkistan kuvankäsittelyssä kuvien suoruuden, teen niihin sävy- ja valoisuuskorjaukset sekä toteutan muut mahdolliset kuvakohtaiset muokkaukset. Toimitan kaikista kuvista sekä väri- että mustavalkoversiot. Hääpotretit muokkaan vihki- ja juhlakuvia tarkemmin poistaen mm. taustalta mahdolliset häiritsevät liikennemerkit jne. Kaikki erityistoiveet kuvien sävymaailman yms. seikkojen suhteen on luonnollisesti toteutettavissa!

Valmiit kuvat toimitan nykyään pääasiassa sähköisen salasanalla suojatun nettigallerian kautta. Annan kuvagallerian olla netissä vähintään 3kk ajan ja hääpari voi halutessaan jakaa gallerian osoitetta eteenpäin haluamilleen läheisille ja tutuille.

Kuvien käyttöoikeudet

Luovutan asiakkaalle kuviin (myös hääpotretteihin) täysin vapaat käyttöoikeidet kaikkeen ei-kaupalliseen toimintaan. Kuvia saa käyttää vapaasti netissä (Facebook, yms.), niistä saa teettää kuvakirjoja, julisteita jne. kaikki käy, kunhan ottamillani kuvilla ei aleta tienaamaan rahaa. Kuvia ei myöskään saa käyttää markkinoinnissa ja mainonnassa tai muussa vastaavassa ammatillisessa käytössä ilman erikseen pyydettyä kirjallista lupaani.

On kohteliasta mainita aina kuvaajan nimi kuvien käytön ja näyttämisen yhteydessä, mutta en vaadi tätä vaan jätän nimeni näyttämisen käyttötapauskohtaisesti asiakkaan omaan harkintaan.

Hääkuvauksen hinta

Hinnat alk. 1390 €*

* Kestoltaan 6h hääkuvauspäivä pääkaupunkiseudulla. Hinta sisältää arvonlisäveroa 24 %. Pidemmät päivät tarjouksen mukaan. Häiden kuvauspäivän minimipituus on 6h.

Hääkuvausten hinnoitteluni perustuu valtaosin kuvauspäivän pituuteen. Teen kuitenkin aina tarkan tarjouksen hääpäivän kuvauksesta, sillä tarjouskokonaisuus riippuu useista tekijöistä. Kuvauspäivän pituuden lisäksi kokonaishintaan vaikuttaa muun muassa häiden ajankohta, viettopaikka (kuvaan koko Suomen alueella ja tarvittaessa ulkomaillakin) sekä mahdolliset pienemmät yksityiskohdat.

Perushintoihin kuuluu seuraavat asiat (kaikki muukin on joustavasti sovittavissa!):

  • Kuvaaminen vuosien vankalla ja luotettavalla kokemuksella :)
  • Arvonlisävero
  • Hääpalaveri ennen häitä
  • Matkakuluni hääpäivänä sekä hääpalaveriin
  • Kuvien viimeistely kuvankäsittelyssä
  • Valmiiden kuvien toimitus korkealaatuisina sähköisinä JPG-kuvina
  • Luovutan asiakkaalle kuviin vapaat käyttöoikeudet kaikkeen ei-kaupalliseen toimintaan enkä laita kuviin puumerkkiäni näkyviin pilaamaan kuvia

Valmiita kuvia toimitan esimerkiksi 6h mittaisesta hääpäivästä noin 350-450 kappaletta + hääpotretit. Kuvamäärä vaihtelee riippuen muun muassa kuvauspäivän pituudesta, häiden vierasmäärästä sekä juhlien ohjelmasta.